| |

Lataa uusin lehti tästä (pdf) |
Uutiset
15.5.2009 Club Liberté
sai
anniskeluoikeutensa takaisin
Etelä-Suomen Lääninhallitus on myöntänyt 15.5. alkaen Club Libertélle
määräaikaisen anniskeluoikeuden. Näin Club Libertén toiminnan säilyminen
on
turvattu. Tämä tarkoittaa, että Club Liberté on taas 15.5. alkaen K-18
ravintola.
Koko kaksi viikkoa kestäneen käsittelyn ajan Club Liberté on pitänyt
ovensa
auki ja järjestänyt monia onnistuneita keikkailtoja tilanteesta huolimatta
.Näin Club Liberté on osoittanut olevansa paljon enemmän kuin tavallinen
kaljakuppila.
Club Libertén omistajat haluavat kiittää kaikkia heitä
tukeneita - niin
bändejä, jotka eivät peruuttaneet keikkojaan, ihmisiä jotka
allekirjoittivat verkossa olleen addressin ja erityisesti niitä ihmisiä
jotka kävivät juomassa
käsittelyn ajan alkoholittomia juomia ja sitä kautta osoittivat tukensa.
http://www.clubliberte.fi
4.5.2009
Club Liberté ikärajattomaksi
Ainakin toistaiseksi on Kalliossa sijaitseva Club Liberté vailla
anniskeluoikeuksia. Lääninhallituksen päätöksestä on jätetty vastine,
jonka käsittelyn ajan kaikki keikat ovat ikärajattomia.
- Alle 12-vuotiaat pääsevät paikalle ainoastaan vanhempien seurassa.
Lääninhallituksen päätös on aiheuttanut paljon polemiikkia, jossa
hevosmiesten tietotoimistollakin on ollut osansa. Anniskeluoikeudet eivät
joutuneet hyllylle alaikäisille anniskelun tai muun rikkeen takia,
Libertéstä kerrotaan. Syynä anniskeluoikeuksien epäämiseen ovat velat,
joita on noin neljänkymmenen tuhannen euron edestä. - Kaikki velkojat ovat
maksujärjestelyihin kuitenkin tyytyväisiä, varsinkin kun yrityksen
nykytila on plussan puolella ja velkoja pystytään lyhentämään. Päätöksen
perusta on yksinomaan lääninhallituksen arvio liiketoiminnan
kannattamattomuudesta.
Tilanne on poikinut tuhansia nimiä keränneen adressin,
satojen jäsenien facebook-ryhmän sekä herättänyt yleisen epäuskon sokeaa
viranomaistoimintaa kohtaan. - Julkisuus saattaa olla se vaihtoehto joka
toimii puolestamme niin päättäjien herättelyssä kuin mahdollisten
rahoittajien löytymisessä, Libertéstä myönnetään. Odotellessa asian
ratkeamista Libertéläiset haluavat muistuttaa alkoholittomien tuotteiden
eduista.
http://www.clubliberte.fi
http://www.adressit.com/clubliberte 11.3.2009
Gene Taylor -jutussa
painovirhe
Gene Taylor esiintyy Juttutuvassa tietenkin
14.3. eikä helmikuussa, kuten uusimmassa lehdessä julkaistussa jutussa
väitettiin. Siis
Gene Taylor esiintyy
Juttutuvassa
tulevana lauantaina!
--- 5.3.2009
Yövoimatoimisto
aloittaa propagandalähetykset
Yövoimatoimisto on säädetty aloittamaan
valistustyö kaupunkilaisten keskuudessa maaliskuun loppuun mennessä. Joka
päivälle uutta propagandaa stadin menoista kello 11.50 ja 17.30. Yöväen
asialla ovat Helsinki Alive ja
Metro FM.
Yövoimatoimiston
kanslia
5.2.2009
Noster Poster 2009
starttasi vahvasti
Helmikuun alussa
julkistettu tapahtumajulistekilpailu herätti runsaasti huomiota. Kilpailun
alkaminen uutisoitiin laajalti printissä, verkossa ja radioaalloilla.
Helsingin Sanomat /kulttuuri
Helsingin Sanomat/kaupunki
Iltalehti
MTV3
Turun Sanomat
23.1.2009
Helsingissä haetaan vuoden
tapahtumajulistetta
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Noster Poster -tapahtumajulistekilpailu
starttaa helmikuun alussa. Ulkomailla jo kymmeniä vuosia sitten
kulttitaiteeksi taipunut alakulttuurienkin äänitorvi on maailmalla
poikinut vuosien varrella useita näyttelyitä, onpa aiheesta koottu
kirjojakin. Helsinkiläisten musiikkiklubien, gallerioiden ja muiden
ohjelmajärjestäjien tuulikaapit ovat myös täyttyneet oivaltavista,
asiaansa tiedottavista painotuotteista. Noster Poster 2009 seuloo näistä
parhaimmat ja osaltaan antaa piristysruiskeen tapahtumatoiminnalle, jota
kokemuksen mukaan eivät lamat nujerra.
Noster Poster 2009 -tapahtumajulistekilpailun ja kilpailun sadosta
seulottavan näyttelyn järjestää Helsinki Alive, tapahtumalehti
Helsingistä, yhteistyössä Helsingin Kaupungin Kulttuurikeskuksen sekä
muiden kilpailua tukevien kumppaneiden kanssa. Kilpailu kestää helmikuun
alusta lokakuun loppuun. Marraskuussa Malmitalossa pidettävään näyttelyyn
pääsevät mukaan loppukilpailutyöt, joiden joukosta valitaan voittajat.
Kisaa tuomaroi viisihenkinen ammattilaisraati, jota johtaa
kansainvälisestikin töistään palkittu copywriter Harry Finér. Säännöt ja
tarkemmat tiedot löytyvät internetosoitteesta
www.helsinkialive.net/nosterposter.
|
Kuukauden kansijuttu
Miss Saana &
The Missionaries
Kesä 2005, lavalla soittaa viisimiehinen Fast Eddie -kokoonpano,
tiukkaa instrumentaali soul-funk groovea vääntävä bändi jota jutun
kirjoittaja meni tsekkaamaan Pharaoh -klubin uudeksi housebändiksi. Tietä
sieltä tähän päivään ja muutakin saarnamatkalla sattunutta käy läpi Mikael
"Lord Fatty" Ikäläinen.
Soul? Yes we are! Bändi osoittautui juuri niin tiukaksi, kuin minulle
oli kerrottu ja sovittiin alustavasti, että he saavat pestin syyskuussa
alkavalle Pharaohn ”toiselle kaudelle”. Elokuussa 2005 kundit ehdottavat,
että josko bändiin otettaisiin mukaan puhallinsektio, sekä ennen kaikkea
nuori naislaulaja nimeltä Saana. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä
odottaa, kun astuin heidän Iso-Roban treenikämpälleen. Siellä tajusin,
että hei, minähän tunnen tuon tummatukkaisen naisen mutta että hänellä
olisi tuollainen mahtava ääni? Olin täysin ällikällä lyöty ja pesti
lyötiin lopullisesti lukkoon sinä iltana.
Kohdalleen loksahtelua
Club Pharaoh alkoi seuraavassa kuussa ja mukana keikoilla oli aina
vierailevia laulajia mutta hyvin nopeasti kävi selväksi, kuka on illan
tähti yhdessä tiukan ja svengaavan bändin kanssa. Saanassa vain oli jotain
poikkeuksellista sielukkuutta, mitä harvoin kuulee. Pharaoh keikkoja
jatkui sitten kerran kuussa jouluun 2005 asti, jolloin vedimme ravintola
Dubrovnikissa viimeisen klubin täydelle talolle ja luulimme pistävämme
pillit pussiin. Kevät talvella 2006 juuri avattu Ravintola Belly
tiedusteli, jos haluaisin tehdä klubin sinne ja päädyimme jatkamaan
Pharaoh klubia mutta dj vetoisesti. Silloin vielä Fast Eddie’s Pharaoh
Express featuring Miss Saana nimellä kulkenut bändi lähti kuitenkin vielä
kerran messiin ja soitti Bellyssä ns. ”viimeisen keikkansa”.
Samana keväänä istuimme Saanan ja muutaman muun kanssa baarissa ja aloimme
puhumaan heidän soulbändistään. Sanoin, että teillä on aivan liian hyvä
bändi hukkaan heitettäväksi ja Saana oli täysin samaa mieltä. Seuraavana
kesänä Saana ilokseni kertoi, että hän, kitaristi Rocka ja basisti Markus
olivat alkaneet kirjoittaa omia biisejä. Kun orkkisbiisejä alkoi
ilmestymään harvakseltaan keikkailevan orkesterin settilistaan odotukset
olivat kieltämättä korkealla mutta ne lunastettin helposti.
"Syön paperihattuni, mikäli
What kind of Woman I Am
ei ole tulevaisuuden
Deep Soul -klassikko."
- Lord Fatty
Pieniä ja suuria levyjä
Bändi kirjoitti biisejä pitkään ja keikkaili harvakseltaan lähinnä
pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen he vetäytyivät Finnvoxin studioille
äänittämään materiaalia Jussi Jaakonahon vastatessa tuotannosta,
äänityksestä sekä miksauksesta. Ensimmäinen sinkku Slowly julkaistiin
myöhään samana vuonna ja se sai heti hyvän vastaanoton ja runsaasti
radiosoittoa. Toinen single Fools Game julkaistiin helmikuussa 2009 ja
debyytti albumi Yes We Are! koki päivänvalon 15.4.2009.
- Fiilis on avan mahtava. Levy on tehty ja siten pitkä odotus on tullut
päätökseen. Biisit ovat hyvin pitkältä ajalta, esim. Slowlyn tein jo 15
vuotiaana. Kappaleet tietenkin ovat hakeneet muotoaan pitkään ja tämän
bändin myötä ne löysivät sen, kertoo Miss Saana.
- Mahdollisimman paljon keikkoja ja tietenkin ulkomaille olisi hienoa
päästä, mitään ei ole kuitenkaan vielä sovittu. Levy on tarkoitus
julkaista Suomen lisäksi mahdollisesti Saksassa, Englannissa, Italiassa
sekä Japanissa. Toivotaan, että tämä toteutuu, Saana summaa.
Kuvataidetta jossa on sielua
Miss Saana on laulajan uran ohella kuvataiteilija. Teoksista koottu
näyttely avautuu Fatty Sounds Recordstoressa toukokuussa. - Maalaaminen,
piirtäminen sekä laulaminen ovat aina kulkeneet minulla käsi kädessä 2
-vuotiaasta asti, joten näyttelyn pitäminen on myöskin eräänlainen
pitkäaikaisen unelman täyttymys.
Saanan taidenäyttely
20.5.2009-17.6.2009
Fatty Sounds Recordstore
Hämeentie 4
Miss Saana & The Missionaries
20.5 Fatty Sounds (unplugged)
29.5 Tavastia Klubi
Lord Fatty
|
|